Kirjoitan vähittäisistä askelistani kohti omanlaistani joulua.

Olen mielestäni aina ollut rohkea oman tieni kulkija. Olen uskaltanut tehdä itseni näköisiäni ratkaisuja jo lapsuudesta lähtien. Siksi onkin hankalaa tunnustaa, että minulta on mennyt melkein 40 vuotta, ennen kuin ymmärrän ja uskallan viettää minulle kokonaan omalta tuntuvaa joulua. Enkä siis todellakaan tee mitään radikaalia. Urotekoni on se, että kehtaan ottaa riittävän rennosti ilman että poden yhtään huonoa omaatuntoa.

Jouluihmiset

Joulu on monien tunteiden ja intohimojen kohde. Tietty ihmisryhmä odottaa lokakuuta malttamattomasti: silloin voi aloittaa kynttilöiden polttelun, laittaa tunnelmavaloja ja ehkä joku ilta korkata puolisalaa jo ensimmäisen glögipullon. Jouluun valmistaudutaan hartaudella: koristellaan, sisustetaan, kokataan, askarrellaan ja tunnelmoidaan. Onnea teille, jouluihmiset. En kuulu heimoonne, mutten suhtaudu teihin vihamielisesti. En rakasta joulua, mutta rakastan intoilua. Joten antakaa palaa vaan.

Ei-jouluihmiset

Tälle heimolle ei ole omassa oikein hyvää sanaa. Me tunnemme kaikki henkilöitä, jotka määrittävät itsensä: en ole jouluihminen. He eivät pidä mistään jouluun liittyvästä ja se heille kaikin mokomin suotakoon. Heidän heimolaisiaan esimerkiksi ilmoittautuu pitkiksi pyhiksi töihin, ja he viettävät tammikuussa äkkilähdön turvin pitkiä vapaita palmun alla. Kaikki sopii, myös antijouluilu.

Me keskitien kulkijat

Ja sitten on olemassa ryhmä muut. Me ihan tavalliset keskitien kulkijat, jotka emme intoile joulusta kumpaakaan suuntaan. Me vietämme pyhiä jokainen omaan tapaamme. Jotkut joulutavat kulkevat suvussa, osa on uusien perheyhdistelmien kompromisseja, osa olosuhteiden pakosta muotoutuneita. Joulussa on meille mieluisia asioita ja joitakin puolia, joista emme yhtään pidä.

Myönnä pois. Kyllä se meihin kaikkiin jollain lailla hiipii. Paine joulusta: kaikista erilaisista toimista ja suoritteista, joita sen ympärille kiinnittyy. Minulle, oman tieni kulkijalle on ollut merkillisen tuskallista uskaltautua viettämään joulua juuri siten, kuin minusta tuntuu hyvältä. Koska olen kirjoittanut paljon nuukailusta, lukijan ensimmäinen ajatus ehkä on, että joulu on nuukailijan painajainen, koska silloin kulutetaan rahaa. Ei suinkaan.

En murehdi rahan menoa, murehdin tapoja ja tottumuksia, joita huomaa toteuttavansa leukaperiään kiristellen, vain siksi, ettei jollekulle toiselle tule paha mieli.

Ja toisaalta, siitähän joulussa pitäisi olla kyse: hyvästä mielestä. Epäitsekkyydestä: ei siitä että rinta rottingilla marssitaan vetämään omia linjoja ja toitotetaan itselle sopivasta. En tarkoita sitä, etteikö muita pitäisi huomioida ja kompromisseja tehdä.

Joulukortit

Tämä oli taannoin ensimmäinen askeleeni. Joulukortithan ovat jo suurimmalta osin vaipuneet kokonaan historiaan, tai niin on ainakin tapahtunut omassa sosiaalisessa kuplassani. Aikanaan, noin 15 vuotta sitten tuntui kuitenkin itselle radikaalilta ajatukselta, etten enää erillisellä paperinpalasella toivottaisi jokaiselle ystävälleni hyvää joulua. Korttien lähettämättä jättäminen tuntui epäkohteliaalta.

Korttien lähettämättä jättäminen ei ollut neutraali teko, vaan se vääntyi mielessäni suorastaan aktiiviseen haistatteluun rinnastettavaksi toimeksi: teoksi, jolla julistan piittaamattomuuttani lähimmäisistäni.

Teki mieli lähettää kortti, jossa olisin ilmoittanut, että ”hei, en halua olla epäkohtelias, mutta en yhtään tykkää joulukorttien lähettämisestä, joten meinaan sen nyt lopettaa. Tykkään susta silti.”

Joulukorttien lähettämisen lopettaminen hävetti ja nolotti. Vaikutanko nyt kylmältä ja välinpitämättömältä ihmiseltä? Samaan aikaan riemastutti. Huh, luovuin asiasta, joka toi minulle pimeänä ja stressaavana vuodenaikana enemmän negatiivisia kuin positiivisia tunteita. Olinpa reipas. Yes, voimaantunut minä.

Jouluinen koti

Tämä on kulunut juttu, mutta todetaan silti: jos viettää joulut kaapissa, kannattaa siivota kaapit. Oli jotenkin ylikapinallinen olo alkaa ajatella, ettei siivoa jouluksi ollenkaan. Meillä tehdään normaali viikkosiivous noin joka toinen viikko. Se riittää. En koske imuriin tai pölyrättiin koska joulu on tulossa.  En joulusiivoa, koska meillä on minulle ihan riittävän siistiä joka tapauksessa ja ennen joulua olen aina pimeydestä ja syksyn puristuksesta väsynyt.

Jokainen siivoukseen käytetty energian palanen on pois niistä voimista, joita voisi käyttää joulusta nauttimiseen: vähän pidempään valvomiseen, yhteiseen aikaan, vielä yhteen erään seurapeliä. Joulua edeltävä oman energian kulutus pitää tankata takaisin jouluna, jolloin pyhät kuluvat toipumiseen. Kyllä, pyhinä pitää toipua. Mutta sitä toivuttavaa on kertynyt riittävästi ilman siivouksiakin.

Ennen joulua olen opetellut toimimaan energiansäästötilassa, jotta jouluun pääsisi hyvällä mielellä eikä uuvuksissa. Toimii. Noh, vessa on kyllä kiva pestä. Ja minulle jouluinen olo tulee tuuletetuista vuodevaatteista ja puhtaista lakanoista. Jouluaattoaamuna meillä ulkoilevat kaikki vuodevaatteet petauspatjoineen päivineen.

Hyvä joulusiivous olisi korvien välin puhdistus. Haluan pyyhkiä pois turhia, ehkä tiedostamattomiakin päänsisäisiä velvoitteita, jotka ajavat toimintaan, joka ei tunnu itselle hyvältä.

Joulumuistamiset

Tavalliseen keskiluokkaiseen elämään kuuluu joulun alla aika suuri määrä erilaisia muistamisia: muistetaan naapuria, opettajaa, lähikollegoita, harrastuspiirin vetäjää, ketä milloinkin. Joulumuistamiset ovat tapa kiittää menneestä vuodesta. Tämä joulumuistaminen on jollain lailla osa kulttuurimme normistoa, kuten muutkin hyvät tavat. Eikä siinä mitään. Mutta muistamisprosessin vaikeusasteen ja ajankulutuksen kanssa voi tehdä merkittäviä mukavuusmuutoksia.

Muistan ihmetelleeni perin juurin tilannetta, jossa istuin kyläreissulla kahvipöydässä, keskustelunaiheena oli joulustressi ja juhlapyhien mukanaan tuomat erilaiset velvoitteet. Kesken tuon keskustelun juuri ylikuormittuneisuuttaan valittanut äiti-ihminen singahti pyörittelemään sellofaaniin minun silmiini arkkitehtooniselta uroteolta vaikuttaneen itse leivotun piparkakkuteoksen, jonka hän kiireessä kiikutti eteisessä odottaneelle naapurin isännälle, joka oli piipahtanut tuomaan kyytivuorollaan poikia treeneistä. Ja sitten takaisin keskustelemaan siitä, miten joulu stressaa. Hmm.

Joulumuistamiset ovat tarpeellisia kiitoksia moneen suuntaan ja niistä pidettäköön kiinni. Muistamiset voi kuitenkin tehdä itselle vaikeasti tai helposti ja erityisesti ne voi tehdä turhaa tavaraa välttäen. En siis missään nimessä kehu sitä, ettei jouluna muista ketään. Ei niin pidä tehdä. Suomalaisiin hyviin tapoihin mielestäni kuuluu se, että on kuinka antijouluinen tai kulutuskriittinen hyvänsä, kiitetään erityisesti vaikkapa opettajia.

On kuitenkin eri asia viettää iltaa leipoen hiki otsalla ja kyynelet silmissä tai vaikka ostaa suklaarasia, glögipullo tai jokin muu jouluele. Ihaninta olisi ehkä kirjoittaa henkilökohtainen, vuoden toimintaa kiitoksilla kuvaava joulukirje. Se varmasti koskettaa.

Joululahjat

Joululahjoista pois opettelu on oman perheen sisällä ollut huojentava ja mukava ratkaisu. Emme niitä kaipaa lainkaan jouluamme sulostuttamaan. Oman perheen sisällä päätökset ovat helppoja. Hankalampaa tätä päätöstä on noudattaa hieman laajemmassa lähipiirissä. Vuosi vuodelta ratkaisu on kaikille kuitenkin selkeämpi ja näinä aikoina jo luonteva.

Nyt jo uskallan hieman vieroksua ihmisten sanoittamia paineita suvun joululahjojen ostoon. Pitää voida sanoa, ettei tämä tunnu meistä mukavalta, emmekä halua osaltamme tähän perinteeseen osallistua. Toisaalta minun on nyt helppo huudella.

Eräs vuosia sitten kuollut lasteni lähisukulainen piti lahjoja erittäin suuressa arvossa. Niiden avaaminen yhdessä lasten kanssa oli performanssi, joka haki vertaistaan. Lahjoja oli kasapäin ja niihin oli käytetty henkilön tulotasoon nähden merkittävästi varoja. Mitään lupia tai linjauksia ei vanhemmilta kysytty, kun tämä henkilö mielestäni kiillotti kruunuaan jouluillan anteliaimpana henkilönä.

Jos tuo henkilö olisi vielä maan päällä, uskoisin että välimme rikkoutuisivat pysyvästi, jos rajaisin sitä, miten koen hyväksi lapsiamme muistaa. Hänelle lahjaröykkiö oli tärkeä joulun perinne. Hän olisi ollut aivan yhtä valmis joustamaan periaatteistaan kuin minäkin. Hän olisi myös surutta ottanut lapset viestinnän välikappaleiksi, ja on turha pohtia mitä leikki-ikäinen olisi halunnut: paljon vaiko vähän lahjoja.

Joten omien tapojen ja rajojen pitäminen voi olla laajennetun perheen ristipaineissa vaikeaa. En osaa sanoa miten olisin ratkaissut asian hankalan sukulaiseni kanssa. Lasteni ollessa pieniä tilanne harmitti minua ja päädyin tilanteisiin, joissa olin leukaperät hyvinkin kireällä. Olen huojentunut, että noita kiusallisia tilanteita ei enää ole. Mutta niitä ei ole siksi, että tuo henkilö on kuollut. Ei siksi, että olisin osannut itse hoitaa tilanteet jotenkin jämäkästi ja kauniisti.

Nyt jälkiviisaana ajattelen, että ongelma ei ollut joulussa. Ongelma oli siinä, että tuon henkilön kanssa ei muulloinkaan oltu käyty keskustelua siitä, että lapsen vanhemmat päättävät kasvatuksen periaatteista, joita muidenkin edellytetään noudattavan.

Jouluna sai lahjoja, se ongelma oli vain kerran vuodessa. Muilla kyläreissuilla ylitsepursuavat karkkivadit ja muu rajattomuus aiheuttivat ihan samaa leukaperäongelmaa. Rajanvedot olisivat aivan varmasti aiheuttaneet riitaa milloin tahansa. Joten jos nyt joku kipuilisi tämän asian kanssa, niin ajattelisin että hyvä ajankohta tälle jouluvalmistelulle olisikin keskellä kesää.

Muutama, vanhempien yhdessä sopima pelisääntö, joka annetaan lempeän jämäkästi laajemmalle perheelle mutusteltavaksi. En ole yhtään varma olisiko toiminut, mutta voisi silti koittaa. Onnea matkaan.

Sukulaiset

Minulla on superkivoja sukulaisia. Sukumme tapaamiset ovat äänekkäitä debatteja ja tunnelma on välitön. Sukumme tapana on ollut tavata juhlapyhinä. Suvussa ei ole mitään vikaa, mutta siinä on, että tapaninpäivänä pitäisi pukea ihmisten vaatteet päälle ja virittäytyä sosiaaliseen moodiin. Kävin pitkään tapanikahveilla koska kutsuttiin.

Sitten olin pitkään käymättä tapanikahveilla ja podin siitä pahaa mieltä. Tapaninpäivä ei mennyt pilalle koska piti pukeutua ja olla sosiaalinen, vaan siksi että minulla oli huono omatunto siitä, etten pukeutunut ja ollut sosiaalinen. Vasta nyt olen ymmärtänyt, että on ok sanoa, että haluan olla rauhassa enkä lähteä mökiltä mihinkään.

Ei kukaan tietenkään minulle niskojaan valintojeni vuoksi nakkele, höpö höpö. Olen vaan itse omassa päässäni murehtinut sitä, että olen epäkohtelias tai tuotan pettymyksen. Tämä ei ole mikään superhieno uroteko, jota voin tässä hehkuttaa, mutta jonkinlainen omien korvien välissä tapahtunut sivunkääntö tämä kuitenkin on. Se, että pystyn viettämään tapaninpäivän(kin) pyjamassa enkä syyllistä siitä itseäni.

Lapset ja joulu

Ehdimme jo tyttäreni kanssa keskustella siitä, miten mahdolliset lapsenlapset vaikuttaisivat jouluihimme. Tyttäreni kertoi toivovansa lapsilleen omia lapsuutensa jouluja. Ne voisin määritellä hyvin perinteisiksi suomalaisiksi jouluiksi. Tunnistan saman. Olen itsekin halunnut lapsilleni oman lapsuuteni joulut.

Minä huomasin tätä skenaariota pohtiessani, etten ole enää valmis kuusenkoristeluihin, kinkkuun, juhlamekkoihin tai joulupukkiin. En, vaikka olisi millainen lastenlapsikatras tyrkyllä. Minä haluan oman villasukka- ja verkkarijouluni, en ole siitä enää valmis luopumaan. Meille pääsee aina jouluksi ja mitä enemmän meillä on väkeä, sen mukavampaa. Mutta meillä on aina meidän joulu.

Jos meillä olisi joulussamme ”pienten jalkojen tepsutusta”, niin varmasti heille olisi joululahjoja. Ja varmasti heidän kanssaan leivottaisiin. Mutta haluan silti kääntää asetelmaa toisin päin: en halua, että perheessä tai kotona tehdään jotain vain siksi, että rakennetaan lapsille oletetun kaltaista hyvää. Lapsi iloitsee siitä, mistä hänen omat, rakkaat aikuisensa iloitsevat. Saa nähdä miten tämä perheessämme aikanaan rakentuu.

Marraskuisessa keskustelussa perheemme joulunviettosuunnitelmista tyttäreni kertoi vielä hiovansa poikaystävänsä kanssa suunnitelmaa: kenen luona ollaan ja milloin. Mut mitä sä haluaisit, kysyy lapsukainen. Tästä haluan 10 pistettä: sanoin, että tehkää juuri niin, kuin teistä tuntuu parhaalta. Olkaa kahdestaan, olkaa vain yhden perheen luona, menkää baariin, kaikki käy. Kerroin että minulle on tärkeintä, että jokainen viettää joulua rauhassa ja hyvällä mielellä, se on minulle tärkeämpää kuin nuppiluku oman joulupöytäni ääressä.

Mitä joulu minulle on?

Joulu on rauhaa, pysähtymistä ja mukavaa seuraa. Joulu on kaunis ja ehkä vähän kalliskin joulukukka-asetelma. Tai kaksi: toinen ruokapöytään ja toinen olkkarin pöydälle. Olen suorittanut tutkimuksia tämän asian tiimoilta jo viikkoja. Tästä syystä tämän postauksen kuvat ovat joulukukkia. Se olen minä, joka kulkee kukkakaupassa ja Prisman kukkarullakoiden välissä kännykkä kädessä. No okei, jos olkkarin pöytä näyttää kukan alla pölyiseltä, pyyhkäisen puhtaaksi.

Joulu on vihreitä kuulia, Wienernugaata, kynttilöitä ja glögiä. Hyviä kaloja joulupöydässä ja maustekakun tuoksu. Piparkakkuja ja homejuustoa.  Joulu on kolme vuorokautta makoilua, yhteistä oloa ja syömistä lisää heti sen jälkeen, kun ei enää ole yliähky olo edellisestä ateriasta. Tähän valmistautumiseen tarvitaan yksi kauppareissu Prismaan aatonaattona ja rauhalliset aattoaamun puuhailut. Sitten saa joulu tulla.

Mallikelpoinen joulusuorite

Vaikka elämme näennäisesti tasa-arvoisessa yhteiskunnassa, joulu on edelleen naisten suorite: siisti ja kaunis koti, itse tehdyt herkut, yksilölliset paketit ja virheetön joulutunnelma. Ja itsensäkin pitää paketoida: joulumekko, meikki ja alusvaatteet. Kenelle sitä suoritat ja erityisesti: millaisen mallin tyttärellesi annat?

Jos yhtään valitat ennen joulua, että valmistelut tuntuvat epämukavilta tai raskailta, niin lopeta ne. Jutelkaa kunnolla, selitä mistä on kyse. Kukaan ei kuole, sinä voimaannut vähän ja näytät samalla lapsellesi esimerkkiä omien rajojen vetämisestä.

Omannäköistäsi joulua sinulle!

************

Olen 47-vuotias terveydenhuollon sekatyöläinen. Kirjoitan matkastani pois kokopäivätyöstä säästäväisen elämäntavan ja sijoitusharrastuksen avulla. Viisastelen, vaikelen ja ylianalysoin. Kirjoitan hyvästejäni työelämälle, omavaraistelen, nuukailen ja opettelen ottamaan rennosti.