Leppoistaja

Leppoistajan lokikirja

Leppoistajan eka vuosi: miten meni?

Tämä on itse itselleni suorittama merkkipäivähaastattelu. Vuosi sitten asetin konkreettisen elämänmuutostavoitteen ja päätin alkaa kirjoittaa siitä. Mitä vuodessa on tapahtunut?

Jotta totuus ei unohtuisi, tämän postauksen kuvat ovat hautausmaalta. Miksi? Koska syntymäpäivänä on aina hyvä miettiä vähän kuolemaa. Hautausmaalla käynti asettaa ajatukset ja omat reaktiot mittasuhteisiin.

Hautausmaalla kävellessä katselen kiviin kirjoitettuja nimiä ja mietin, mitä he ovat viimeisinä hetkinään miettineet tai miten he summaisivat elämäänsä? Voihan stressiä vaikka hölkätä, joogata, tai dokatakin pois.

Kalmiston vaikutus on mielestäni juoksulenkkiä tehokkaampi: hautausmaalla kävellessä aika moni arjen murhe näyttäytyy suhteellisen merkityksettömänä.

Ikuinen muisto jokaiselle, joiden viimeinen leposija näissä kuvissa näkyy. Toivoakseni lepäätte rauhassa ja joku muistelee teitä lämmöllä. Jonkinlainen jälki on tähän maahan jäänyt teistä jokaisesta.

Unelmointi on ihanaa mutta tavoitteet vasta ihania ovatkin

Päätin vuosi sitten uskaltaa olla vuoden ilman töitä. Lähdin laskemaan, mitä se minulle taloudellisesti tarkoittaisi. Olen jo monen monta vuotta sitten kirjoittanut bucket listaani, että haluan pitää pidempiä taukoja töistä. Päätin konkretisoida tämän unelman ja asettaa sille päivämäärän.

Aika nopeasti hoksasin, että ensimmäinen itselleni asettama tavoite on realistinen ja toteutuu ilman oikeastaan muuta ponnistusta kuin hitunen rohkeutta ja kalenterimerkintä. Pärjäisin kyllä. Jälkikäteen arvioiden olin asettanut rimani ihan liian alas.

Mitä enemmän lähdin rahatilannettani laskeskelemaan ja tulevaisuuden haaveitani pohtimaan, sitä enemmän alkoi houkuttaa myös uusien tavoitteiden asettaminen. Hoksasin pian, että haluan nostaa omaa rimaani reippaasti ja lähteä tavoittelemaan loppuelämän, en vain kalenterivuoden mittaista ratkaisua.

Unelmointihan on ihanaa: sellainen joutilas askelten, toimien ja ajatusten harhailu. Mutta on vielä ihanampaa  huomata, että unelmasta voi tehdä suunnitelman ja suunnitelmasta kasvaa toinen suunnitelma.

Olen aina ollut mielestäni määrätietoinen, mutta herätys ”olisipa joskus tosi kiva”- ajattelusta päätökseen, että oikeasti alkaa tavoitella jotain, on antanut itselle koko vuoteen tosi paljon energiaa ja toimeliaisuutta.

Jossittelun mestari

Totta kai hirvittää semisti koko ajan. Entä jos tämä onkin vain täysi illuusio? Entä jos olen tietämättäni ryssinyt kaikki sijoitukseni ja menetänkin kaiken? Entä jos en yhtään viihdykään tekemättä mitään ja olo on vain irrallinen ja ammatillisesti koditon? Entä jos pienellä toimeen tuleminen ei enää sujukaan ja stressaa minua liikaa?

Entä jos jotain tosi yllättävää tapahtuukin ja jään pulaan, koska minulla ei ole kunnollisia tuloja? En siis mitenkään rinta rottingilla ole etenemässä, vaan jahkailen ja pähkäilen. Mutta samaan aikaan en millään malttaisi odottaa. Haluan kokeilla oloa työelämän ulkopuolella jo pelkästään siksi, että se jännittää niin paljon.

Jos tulevaisuuden osalta jännitän sitä, miltä tuntuu olla tekemättä työtä, niin tänä vuonna olen jännittänyt verkkosivujen perustamista ja IG-tilin avaamista. Halusin päästä sekaan keskusteluun ja halusin kirjoittaa julkisesti, mutta olin pitkään sitä mieltä, ettei minulla ole pidemmän päälle oikein mitään sanottavaa. No, kappas, taitaakin olla.

Kolmanneksi jännitän varmuuden vuoksi sitä, säilynkö hengissä. Kontrollit ovat taas ovella, neljäs vuosi syövän kanssa elämistä alkaa olla takana. Vaikka minulla on terveen paperit, gradus kolmosen syöpä on loppuelämäni kumppani eikä unohdu missään kohtaa tulevaisuuden suunnitelmia.

Blogiakin kirjoitan ajatuksella, että jos en koskaan tapaa lastenlapsiani, niin he voivat tätä kautta vähän edes tutustua minuun, joten terveisiä vaan. Ja siksi käyn varmuuden vuoksi syntymäpäivänä hautausmaalla. Jotta totuus ei unohtuisi

Miten tavoite vaikuttaa omaan vointiin

Kulunut vuosi on vaikuttanut ajatuksiin ja tunteisiin kahdella tavalla: koska olen itse itselleni asettamassa määräaikaisessa työsuhteessa, pystyn aika monella tiukalla hetkellä lohduttamaan itseäni ajatuksella, ettei tämä kestä enää kauaa. Jaksamistani tukee ajatus, että työ on projekti, jolla on päätepiste.

Minulla on työhöni myrskyisä suhde: on päiviä, jotka ovat niin pakahduttavan hienoja, ettei voi olla oikein tottakaan. Ja sitten aika usein tuntuu, että työni on toivotonta, näköalatonta ja vailla mahdollisuuksia. Tämä varmaankin tulee olemaan asiaintila ihan hamaan työloppuun asti.

Rehellisyyden nimissä on todettava, että minulla lienee myrskyisä suhde aika moneen asiaan elämässä, tai elämään ylipäätään. Ihailen tyyniä ihmisiä, jotka pystyvät kohtaamaan työmaailmankin haasteet stooalaisella asenteella. Minä en sitä vieläkään, 47-vuotiaana osaa.

Toinen olennainen kuluneen vuoden opetus on kirjoittamisen vaikutus mielialaan ja hyvinvointiin. Mitä enemmän jokin asia on sapettanut tai mitä kummallista eteen on ilmestynytkään, niin asia on hoitunut omassa mielessä järjestykseen asiasta kirjoittamalla.

Enkä tarkoita, että haukun vuorotellen teksteissäni kaikki ärsytyksen aiheet ympäriltäni. Tarkoitan että kirjoittaessa on pakko hahmottaa yleisemmällä tasolla, minkälaisesta ilmiöstä on kyse ja sen tunnistaminen rauhoittaa yleensä oman mielen laineet tehokkaasti.

Tekstit ovat mahdollisuus uppoutua. Ja kuten sanottua, ihan sama mihin uppoutuu, kunhan uppoutuu. Ja mikäs sen mukavampaa, jos uppoutuminen tuottaa viihdykettä tai apuja jollekin toiselle siinä samassa.

Raha: enemmän säästöön ja pörssissä hyvää kehitystä

Olen tiivistänyt sijoittamisen tahtia aiemmin suunnittelemastani. Otan loppukirin, sillä kaikki nyt sijoitettu raha tuottaa minulle tuloa jatkossa. Ja mitä enemmän minulla on osinkotuloja, sitä vähemmän tarvitsee tehdä töitä.

Päätin lopettaa matkustamisen, eli en enää säästä sitä varten joka kuukausi ja olen nostanut kuukausittaisen sijoitussumman tuhanteen euroon, sijoitan siis 30% nettotuloistani. En ajattele luopuneeni mistään itselleni tällä hetkellä tärkeästä. Olen käynyt yli 30 maassa ja se riittää minulle tällä erää. Palaan matkustamiseen jossain toisessa elämässä.

Sijoitukseni ovat mielestäni riittävän hyvin hajautettuna ja salkkuni arvo sekä osinkotulovirtani etenee suunnitelmieni mukaisesti. Olen edennyt ¼ asettamastani konkreettisesta matkasta ja taloudellisesti kurva on ihan suunnitelmieni mukaisella käyrällä.

Edelleen näyttää siltä, että pärjäisin tonnilla, josta saisin puolet osinkotuloina ja toisen puolikkaan tienaamiseen riittää viikko töitä kuukaudessa. Kiskoilla ollaan.

Raha-asioissa minulla on nyt lukemisena Maria Carlssonin kirja Firetys. Kirja on mielenkiintoinen ja selkeä kuvaus monesta itselle omantuntuisesta asiasta. Jos teema yhtään kiinnostaa, tämä kirja on yksi hyvä tapa aloittaa.

Rva 47: mitä tuleva vuosi tuo tullessaan?

Ihan perusjuttuja toivon. Kaunista, kimaltelevista hangista täyttyvää talvea nyt ekaksi. Hyviä konserttihetkiä, antoisia projekteja, oivaltavia kirjoituksia ja hauskoja hetkiä omien ihmisten kanssa.

Toivottavasti pysyn hengissä, suht terveenä ja kotijoukot voivat jatkossa kaikki hyvin. Olen siinä vaiheessa elämääni, etten toivo oikein minkään muuttuvan. Kaikki on tällä hetkellä niin mukavasti, että jos seuraava vuoteni on samanlainen kuin mennyt vuoteni, niin olen kovasti kiitollinen.

Hyvää syntymäpäivää mulle. Kohta paljuun kuohuviinilasi kädessä syystaivaan alle sen tyypin kanssa, johon mulla ei ole myrskyisää suhdetta. Pelkkää aurinkoa vaan ja välillä korkeintaan puolipilvistä.

*******************

Olen 47v hoitoalan esimies. Kirjoitan matkastani irti työelämästä säästäväisen elämäntyylin ja sijoitusharrastuksen avulla. Leppoistajamatkastani pääset parhaiten kärryille lukemalla postauksiani aikajärjestyksessä. Kirjoitan täsmentyvistä suunnitelmistani, omavaraistelen, pohdin työelämää ja opettelen ottamaan rennosti.

Jätä kommentti