Leppoistaja

Leppoistajan lokikirja

Tekeekö raha onnelliseksi?

Miten raha ja tulotaso vaikuttavat elämään? Yksi helppo vastaus on, että pienituloisen elämä ei ole mukavaa ja suurituloisena elämänlaatu ja onnellisuus kasvaa. On olemassa erilaisia tutkimuksia siitä, mihin asti kasvavat tulot lisäävät onnellisuutta ja minkä tulotason jälkeen lisääntyneellä rahalla ei ole enää ihmisen onnellisuudelle merkitystä. Tutkailen aikanaan näitä tutkimustuloksia enkä niitä tokikaan kyseenalaista.

Silti tämän postauksen väite on, ettei rahalla ei ole mitään vaikutusta onnellisuuteen. Tai ei ole ollut ainakaan minulla. Miksi uskallan rintaäänellä väittää näin? Alla perusteluni.

Opettavaiset Yksinhuoltajavuodet

Erosin lasteni isästä lasteni ollessa 2- ja 4-vuotiaita, reilut 20 vuotta sitten. Jäin myös taloudellisesti aivan yksin. Yksinhuoltajana tuloni koostuivat neljästä etuudesta: lapsilisästä, kunnan maksamasta elatustuesta, asumistuesta ja opintorahasta. Tuolloin opettelin budjetoimaan: summasin menoni aina ennen seuraavan kuukauden alkua ja pyrin ennakoimaan jokaisen kuluerän.

Kolmen hengen taloutemme pärjäsi pari niukkaa vuotta hyvin, mutta totta kai piti olla todella tarkka ja suunnitelmallinen. Yksikin rikkoutunut kurahanska tai syntymäpäiväkutsu haastoi höyläämään kuukauden kauppabudjettia. Kävin ruokakaupassa kerran viikossa ja tuli mitä tuli, sillä satsilla oli pärjättävä ensi maanantaihin. Jos maito oli loppuviikosta ennen seuraavaa kauppareissua lopussa, juotiin vettä. Litran tuoremehu lantrattiin viikoksi, joten mehussa oli värin lisäksi aika kevyesti tavaraa.

Niukkuudesta huolimatta olimme silti ihan älyttömän onnellisia ja uskallan sanoa, että elettiin tosi hyvää elämää. Rahan puute ei tehnyt meitä onnettomiksi, se ei vaikuttanut elämänlaatuumme mitenkään. Toki tiesin, että minulla oli koko ajan takaportti, eli olisin voinut palata aiempaan työhöni ja kaksinkertaistaa tulomme.

Pienituloisuus Oli Vapaaehtoinen Valinta

Halusin kuitenkin mieluummin opiskella kuin nostaa senhetkistä tulotasoamme ja pärjäsimme pienine tuloinemme arjessa ihan hyvin. En usko lasten hoksanneen niukkoja vaiheitamme mitenkään. Vähätuloisuus oli siis vapaaehtoinen valintani. Itse tehty ratkaisu ei tietenkään stressaa niin paljon kuin ne monet tiukat elämäntilanteet, joihin ihmiset ajautuvat monestakin syystä, tahtomattaan.

Parhaita hetkiä pienten lasten kanssa olivat satutuokiot sohvalla jokalauantaisen karkkipäivän karkkien hakureissun ja kirjastokäynnin jälkeen. Muistan vieläkin elävästi sen ajatuksen, että ”tässä on kaikki”. Nuo hetket olivat mielestäni parasta mitä elämä voi antaa. Illalla huviksi riitti lapsille pesuvadillinen lunta suihkuhuoneen lattialle ja lämmin sauna. Eväsretket metsään ja maksuttomissa kohteissa vierailut toivat arkeen virkistystä. Kaikki oli älyttömän hyvin, enkä olisi voinut arkeeni toivoa yhtään mitään lisää.

Yksinhuoltajavuodet päättyivät valmistumiseen uuteen ammattiin ja uuteen parisuhteeseen, jolloin taloustilanteeni muuttui ihan toiseksi.

Syöpä Vei Työkyvyttömyyseläkkeelle

Vähän neljänkympin jälkeen sairastuin syöpään ja olin vajaat pari vuotta pois työelämästä. Tuloina minulla oli ensin sairaspäiväraha ja lopuksi työkyvyttömyyseläke. Tuo aika oli monestakin syystä tietenkin superraskasta. Vaikeudet ovat kuitenkin vain puolet totuudesta.

Olen monta kertaa sanonut, että syöpä laittaa elämässä täydet värit päälle. Sairaus kirkastaa elämässä tärkeimmät asiat ja opettaa nauttimaan hyvistä hetkistä. Syksyn värit, ystävän kanssa jaettu nauru tai kaunis puolison kanssa koettu hetki ovat täydellisiä palasia onnea, jota ei voi korvata millään määrällä rahaa.

Tautini taittui lopulta ja palasin takaisin elävien kirjoihin ja työelämään. Terveyttäni seurataan edelleen tarkasti, minulla on takana neljä vuotta puhtain paperein.

Onni Ei Ole Lompakosta Kiinni

Kaksi elämäni onnellisinta vaihetta ovat olleet elämäni ehdottomasti pienituloisimmat ajat. Yksinhuoltajavuosinani kolmen hengen taloutemme nettotulot olivat 1000 euroa kuussa. Syöpää sairastaessani nettotuloni olivat noin 1300 €/kk. Se ei ole vähän, mutta tuolloin minulla oli paljon lääke- poliklinikka- ja sairaalamaksuja sekä hoitotarvikekuluja, jotka söivät satasia omasta budjetista joka kuukausi.

Pöllömpi luulisi, että apteekin lääkekaton (reilut 600€ lääkekulut/v) saavuttamisen jälkeen lääkkeet saisikin halvalla tai jopa lähes maksutta. No, ei saa. Yllättävän moni valmiste ei kuulu lääkekaton piiriin. Sairaalamaksuillekin on katto. Mutta sen saavuttamisen jälkeen sairaalahoito ei olekaan maksutonta, vaan maksaa ainoastaan vähemmän.

Lisäksi syöpäpotilaan syömiset ovat kauheaa temppuilua ja rahaa menee paljon ruokaan juuri silloin, kun rahaa sairaudesta johtuen on vähän. Kelataksin omavastuu on reilut parikymppiä.

Tuntuu ihan älyttömältä kirjoittaa siitä, mitä syövän sairastaminen maksaa. Kukaan, toistan: kukaan joka on joskus sairastanut, ei varmasti ole sairastaessaan miettinyt sekuntiakaan, että onpa tämä kallista. Jokaisen sekuntin miettii sitä, että säilyisipä hengissä.

Tavoitteeni  ei ole taivastella, mitä syövän sairastaminen maksaa. Tavoitteeni on kuvata kahta elämäni pienituloista vaihetta. 

Mikä Tekee Onnelliseksi?

Miksi olen ollut niin onnellinen yksinhuoltajana ja syöpäpotilaana? Koska olen juuri noissa elämänvaiheissani erityisesti keskittynyt kaikkeen siihen hyvään, jota minulla on. Yksinhuoltajuutta edelsi vaikea avioero ja suuri, musertavalta tuntuva epäonnistumisen tunne ydinperheen rikkoutumisesta.

Toistin joka ilta itselleni seuraavat ajatukset:

  1. Olen turvassa. Elän yhteiskunnassa, jossa minua ei uhkaa mikään.
  2. Minulla on lämmin, en palele.
  3. Vatsani on täysi ja kaapissa on lisää ruokaa.
  4. Minua ei satu mihinkään ja kehoni on riittävän toimintakykyinen.
  5. Minulla on koti, katto pääni päällä.
  6. Minulla on perhe.
  7. Minulla on ystäviä.
  8. Minulla on koulutus, ammatti ja tarvittaessa työtä.
  9. Minulla on opiskelupaikka, mahdollisuus edetä uralla.
  10. Minulla on älliä, taitoja ja keskittymiskykyä viedä elämääni eteenpäin.

Nyt tiedän, että kyseessä taisi olla jonkinlainen kiitollisuusharjoitus. 20 vuotta sitten en tiennyt tälle asialle nimeä. Tiesin vain, että näillä kymmenellä ajatuksella, jotka kerroin itselleni ääneen iltaisin, löysin iloa ja mielenrauhaa. Lisäksi pienten tarhaikäisten lasten kanssa eletty arki antoi parastaan: ulkoilua, eväsretkiä, paljon uuden oppimista ja hetkessä elämistä: onnea pienistä iloista.

Syöpäpotilaan Keskittyy Hetkeen

Parikymppinen yksinhuoltaja tarvitsi itseltään enemmän lohdun sanoja kuin nelikymppinen syöpäpotilas. Keski-ikäisenä minun ei enää tarvinnut vakuutella itseäni kaikista niistä asioista, jotka elämässäni olivat hyvin. Ne muistin ja tiesin jo muutenkin.  

Syöpäsairaan arki on sarja hetkiä, jolloin syystä tai toisesta olo on todella kurja. Kurjuutta on kaikenlaista: kipua, pelkoa, pahoinvointia, hermosärkyä, mitä milloinkin.  Mutta noiden hetkien kanssa oppii elämään, sillä väliin mahtuu myös mahdollisuuksia vetää henkeä.

Sairaana katsoo ympärilleen ihan uusin silmin. Itkettää pelkästään se, miten hienosti aurinko paistaa lehtien läpi tai syksyn ruska värjää puut. Miten järjettömän kauniilta kuulostaa kamarimusiikki konserttisalissa. Miten hienoa on jaksaa nousta istumaan.

Rahalla ei ole syöpäpotilaalle mitään väliä. Sillä on väliä, että joku on vierellä, pitää kädestä, vakuuttaa että ”hyvin sinä jaksat” ja tuo mehulasin sänkyyn. ”No eikö silti olisi kivempi sairastaa, jos ei olisi rahahuolia?” Ei olisi. Kivut, pelko ja kärsimys vievät mukanaan tavalla, joka pyyhkii pois kaiken muun. Kukaan, joka visioi pulleaa pankkitiliä sairastamisen helpottajaksi, ei ole ollut ihan aikuisten oikeasti sairas.

Nostavatko Tulot Elämänlaatua?

Palattuani syövän jälkeen työelämään kuukausittaiset nettotuloni kolminkertaistuivat. Pääsin hyväpalkkaiseen työhön ja koska palasin työelämään loppuvuodesta, oli ennakonpidätysprosenttini yksinumeroinen. Käteen jäävä summa tuntui päätähuimaavalta. Kelaappa itse: miltä tuntuisi jos ensi kuussa saisitkin käteen kolme kertaa enemmän rahaa kuin nyt?

Voin silti rehellisesti sanoa, ja olen monta kertaa sanonutkin, että kasvaneet tulot eivät vaikuttaneet elämänlaatuuni mitenkään. Onni pysyi syövän jälkeen kiinni aivan muissa asioissa kuin tulotasossa.

Lopputulos Ja Onko Se Sittenkään Lopputulos?

Uskallan siis oman elämänpolkuni perusteella vastata otsikon kysymykseen, että rahalla ei ole ollut elämässäni mitään tekemistä onnellisuuden kanssa. Onnellisuus on omaa asennoitumista ja kykyä elää hetkessä.

Samaan hengenvetoon minun on kuitenkin todettava, että olen koko elämäni ollut taloudellisesti turvassa. Minulla ei ole ollut vilu tai nälkä, enkä koskaan ole jäänyt esimerkiksi vaille lääkkeitä tai terveydenhoitoa rahatilanteeni vuoksi. Eli helppohan minun on huudella, kun en ole ihan oikeita vaikeuksia koskaan kohdannut.

Miksi Pyrin Vaurastumaan?

Jos kerran rahalla ei ole mitään tekemistä onnellisuuden kanssa, miksi säästän ja pyrin vaurastumaan? Siksi, että haluan itselleni lisää aikaa nauttia arjen ainutkertaisista hetkistä. Vaikka haluan olla vauras, haluan elää edelleen kuten aikanaan elin kahden pienen lapsen yksinhuoltajana tai syöpäpotilaana: taloudellisesti vaatimattomasti ja hetkessä upporikkaana.

Onnellisuus on yksi elämän taitolaji, jota ei voi ostaa korkeimmillakaan tuloilla. Vaikka sinulla olisi kaikki ne sijoitusasunnot joista unelmoit, tismalleen tavoitteidesi mukainen osakesalkku tai sikahyvätuloinen työ, se ei tee sinua onnelliseksi.

Jos sinun pitää valita, opettele ensin olemaan onnellinen ja sitten vasta sijoittamaan. Ei toisin päin.  Hengitä syvään, lähde kävelylle. Uppoudu johonkin kivaan tekemiseen, soita kaverille. Halaa lapsia, suukota puolisoa, syö jotain hyvää. Keitä kahvit. Naura vähän. Tai tirauta muutama kyynel.

Onnea päivääsi!

***********************************

Olen onnellinen hoitoalan esimies. Kirjoitan matkastani irti työelämästä säästäväisen elämäntyylin ja sijoitusharrastuksen avulla. Leppoistajamatkastani pääset parhaiten kärryille lukemalla postauksiani aikajärjestyksessä. Kirjoitan täsmentyvistä suunnitelmistani, omavaraistelen, pohdin työelämää ja opettelen ottamaan rennosti.

Jätä kommentti