Vaikka kokopäivätyön lopettamiseen on tätä kirjoittaessa yli neljä vuotta, eli työ tulee olemaan osa arkeani vielä verrattain kauan, huomaan silti suhtautumiseni työhön muuttuneen.  

Olen siis päättänyt jättää kokopäivätyöt täyttäessäni 50 vuotta. Tarkemmin voit suunnitelmistani lukea täältä.

Nyt kun olen itse itselleni asettamassa määräaikaisessa työsuhteessa, huomaan nousevani jollain lailla arkistressin yläpuolelle tarkkailemaan työni ilmiöitä maltillisemmin ja etäämmältä. Työni tuntuu heti mukavammalta.

Irrottautumisessani työelämästä on kyse vetovoimatekijöistä: halusta harrastaa ja olla jouten. Tämä ei kuitenkaan ole koko totuus. On kyse myös työntötekijöistä, eli haluan turvaan, rauhaan ja suojaan. Huomaan, että haastaviksi kokemani asiat saavat lähtöpäätökseni jälkeen työarjessani kultareunukset.

Työpaikan Hankalat Tyypit

Minulle vaikeinta työssä on hankalien tyyppien kanssa pärjääminen. Heitä on ihan jokaisella työpaikalla. Heidän olomuotonsa ja lukumääränsä vaihtelee, mutta he ovat vakaasti keskuudessamme, aina. Minun maailmassani heitä on neljää sorttia: sivaltaja, sutkauttelija ja syyllistäjä ja synkistelijä.

Sivaltaja

Sivaltaja on työpaikan humoristi. Sivaltajalta ei mene koskaan jauhot suuhun ja hän kohtaa pelottomasti työpaikan vierailijat, uudet henkilöt ja muita ehkä hieman jännittävätkin tilanteet. Sivaltajalla on sanat jokaiseen hetkeen. Sivaltajan seurassa tietää, että juttua riittää aina, eikä hänen mukana ollessaan tarvitse pelätä hiljaista hetkeä. Sivaltajan seurassa pitää silti muistaa olla aina varuillaan.  

Sivaltajalla on enemmän pokkaa ja rohkeutta kuin muilla ja hän tietää sen. Sivaltaja odottaa, että keskustelu on rentoa ja luontevaa ja sitten on sivalluksen aika. Sivallus on huumoriin piilotettua satuttamista. Sivallus voi olla niin tungetteleva kommentti, ettei osaa sanoa onko se vitsi vai kauhea mauttomuus. Sivaltaja tietää sivaltavansa ja nauttii siitä, että osaa huumoriin piiloutuen vaikuttaa keskustelun dynamiikkaan ja toisen mielialaan.

Sivaltajan paras ase on tarkka katse. Hän näkee missä toisella on heikko paikka ja iskee sumeilematta. Sivaltajan kysymyksen tarkoitus ei ole tiedon saanti. Sivaltajan kysymyksen tarkoituksena on häkellyttää, heittää raiteilta tai ihan vaan hupiin näyttää että hänellä on pokkaa.

Sutkauttelija

Myös sutkauttelija on humoristi. Sutkauttelija ei pyri häkellyttämään, vaan sutkauttelija lyö kaiken läskiksi. Sutkauttelija osaa vääntää vitsin jokaisesta tilanteesta, ehdotuksesta, pyrkimyksestä tai päätöksestä. Sutkauttajankaan vitsin perimmäinen tarkoitus ei ole hauskuuttaa tai keventää tunnelmaa.

Huumori on sutkauttelijalle työväline. Ei naurattamiseen, vaan jarruttamiseen. Sutkauttelijan vitsin tarkoitus on huumorin varjolla mitätöidä ja vähätellä. Sutkauttelija haluaa tehdä asiat kuten hän on aina tehnyt, ja siksi kaikki muutoksen versot on kiireesti ammuttava huumorin nuolilla alas.  

Syyllistäjä

Syyllistäjä ei ole humoristi. Hän käy päälle kuin yleinen syyttäjä ja löytää jokaisesta työpaikan epäkohdasta tai hankaluudesta siemenen esimiesten syyllistämiseen.

Syyllistäjä huolehtii, ettei kenelläkään ole kivaa. Tai jos työpaikalla on hauskaa, hän syyllistää siitäkin. Hauskoina hetkinä syyllistäjä ottaa tilanteen haltuun. Mykkä, hyytävä hiljaisuus on syyllistäjän toiseksi paras ase kovaäänisen mouhaamisen jälkeen.

Syyllistäjä on valmis ryhtymään kenen tahansa asianajajaksi, jos työpaikalta löytyy millään tavalla pettynyt tai mielensä pahoittanut henkilö. Syyllistäjä astuu pelottomana esiin, valmiina taistoon. Jonkunhan täytyy olla syyllinen, ja hän on valmis sen osoittamaan, voimiaan ja vaivojaan säästämättä.

Synkistelijä

Synkistelijä ei viljele huumoria eikä syytä ketään. Synkistelijällä on vaan kaikki aina päin persettä. Jos jokaiselle työntekijälle annetaan ylimääräinen viikko palkallista lomaa, on synkistelijän mielestä ihan hanurista, ettei anneta kahta.

Synkistelijälle yhdessäkään pilvessä ei ole minkäänlaista hopeareunusta. Aurinkoisimmankin päivän taivaanrannassa siintää väistämättä ukkospilviä. Synkistelijä napsii ilon pois mistä tahansa tilantesta uhkakuvillaan tai valaisemalla kollegoitaan jokaisen asian varmasti olemassa olevista negatiivisista puolista.

Mitä Pitäisi Tehdä?

Hankalia tyyppejä kohdatessa esimiehen tärkein ominaisuus on kyky katsoa yli. Esimiehen tulee osata olla kuulematta sivulauseen nälvintää ja olla provosoitumatta erilaisista verbaaliheitoista. Esimiehen pitää jaksaa olla lannistumatta jarruttelusta tai vastarinnasta.

Tärkeintä on, että esimies katsoo yli hankalan ja itsestään numeron tekevän tyypin ja kohdistaa katseensa siihen hiljaiseen supertekijään, joka ei myöskään enää jaksaisi jatkuvaa jankkaamista tai vaikeilua.

En suostu kirjoittamaan yhtäkään korulauseita siitä, että sympaattisella ja voimaannuttavalla tsemppijohtamisella hankalatkin tyypit saa mukaan. Ei saa. Tässä elämässä vaan on sitkeästi epäystävällisiä, negatiivisia ja töykeitä ihmisiä. Muun väittäminen on hurskastelua.

Kukaan tuskin syntyy hankalaksi, mutta kieroon voi kasvaa monesta syystä ja monella tapaa, usein ilman omaa syytään. Tämä juurisyiden varmasti inhimillinen perusta ei poista sitä tosiasiaa, että hankalien tyyppien kanssa vaan on hankalaa ja vaivalloista tehdä työtä.

Hankala tyyppi tarvitsee kipeästi työyhteisöä. Joko omaksi yleisökseen tai areenakseen. Hän tarvitsee vakioidut olosuhteet, koska osaa toimia vain tietyllä tavalla. Hän on osa työyhteisöä omat tarpeensa edellä, sitä itse lainkaan tiedostamatta.

Pitää Uskaltaa Ja Jaksaa Puuttua

Aina esimies ei saa katsoa yli tai ohi. Esimiehen pitää jaksaa rajata, oikoa ja tarvittaessa osoittaa seuraamuksiakin. Tämä perustehtävästä täysin sivuraiteille vievä jatkuva mattopaini on minulle yksi työmaailmasta ulos työntävä tekijä.

Tähän organisaationi S-ryhmään huomaan nyt suhtautuvani humoristisen lempeästi. Ihmettelen erilaisia hahmoja hieman ulkopuolisena. Aiemmin todella voimia vieviltä tuntuneet hahmot ovat menettäneet vaikutusvaltaansa omaan työhyvinvointiini. He eivät kuitenkankaan ole muuttuneet lainkaan. Minä olen.

Päätöspäivä Helpottaa

Raskaimmissa tilanteissa syyllistyn usein harkitsemaan helppoa ja nopeaa ratkaisuvaihtoehtoa. Unelmoin siitä, että jättäisin työni saman tien. Ilmoittaisin jossain sopivassa tilanteessa, että kiitos, minulle riittää. Joku muu saa tästä eteenpäin ottaa ohjat. Näin en ole vielä koskaan tehnyt ja tuskin koskaan teenkään, kunhan helpotan sen hetkistä turhautumistani ajatuksella hommien välittömästä lopettamisesta.

Joku meistä ilmoittaa aina aviopuolison kanssa riidellessään, että aikoo jättää hänet. Minä ajattelen usein töissä, että lopetan tähän. Ja sitten puistelen pölyn vaatteista, vedän syvään henkeä ja menen hymyillen seuraavaan tilanteeseen.

Kaikkea ei todellakaan tarvitse töissä kestää. Ei liian hankalia ihmisiä tai liiallista työpainetta. Eikä varsinkaan jatkuvaa omatuntoa kuormittavaa eettistä riman alitusta. Lähteminen on joskus todella hyvä ja tarpeellinen ratkaisu. Mikään työpaikka ei ole itsensä liiallisen kuluttamisen arvoinen. Meistä jokaisen kannattaa aika ajoin miettiä, tukeeko työni hyvinvointiani ja jos ei, löytäisinkö työn joka sopisi minulle paremmin?

Minun ei enää tarvitse arvioida, missä on kipurajani. Minun ei tarvitse pohtia milloin arvokaskin työ tuntuu liian raskaalta ja on syytä lähteä. Kipurajaa ei tarvitse miettiä, jos on aikaraja. Nyt tiedän, että edessäni on reilut neljä työntäyteistä vuotta, joista osaan iloita aidommin.

Nyt Teen Työni Paremmin

Ajattelen myös, että minusta tuli yhdellä omalla päätökselläni paljon parempi työntekijä. Pystyn keskittymään perustehtävään sekä oikeasti suuriin linjoihin, enkä tuskastu tai provosoidu yhtä helposti kuin aiemmin.  Lupaan suhtautua lämmöllä ja lempeydellä ihan jokaisen organisaatiokulttuurin kukkaseen, joka vastaani käytävällä kävelee.

Tätä kirjoittaessani huomaan haikeudella ajattelevani niitä mahtavia tyyppejä, joiden kanssa saan joka viikko jakaa työarkeni. Olin heitä tämän kirjoituksen ensiversiossa sivunnut muutamalla lauseella, mutta totean että heitä pitää oikein erillisellä postauksella antaumuksella kehua. Heistä siis rakkaudellisesti myöhemmin.

Miksen Ymmärtänyt Tätä Aiemmin?

Huomaan, että näin minun olisi pitänyt suhtautua työhöni kaiken aikaa. Lopettaa spekulointi sillä, haluanko tai jaksanko vielä jatkaa. Oman jaksamiseni tueksi minun olisi pitänyt tehdä itseni kanssa pelkästään määräaikaisia sopimuksia. 

Minun olisi pitänyt tehdä jatkopäätös aina esimerkiksi puoleksi vuodeksi kerrallaan. Tämän jälkeen olisi pitänyt keskittyä työhön ja palata uudelleen pohtimaan omaa työhyvinvointia ja työtulevaisuutta vasta määräajan jälkeen, kaikessa rauhassa.

Näin ehkä neuvoisin nuorempaa itseäni: Älä vatvo jatkuvasti, vaan kerralla kunnolla, anna sitten asian olla ja jatka töitä. seuraavan pohtimisetappiin asti.

Keksin siis parhaiten työssä jaksamista tukevan ajatuksen siinä vaiheessa, kun olen päättänyt irrottautua työelämästä. No, parempi kai se on myöhään, kun ei milloinkaan.

***********

ps.Tämän postauksen kuvat on otettu heinäkuussa 2021 Iisalmen keskustassa, jossa oli hieno katutaidenäyttely. Ikävä kyllä tekijät jäivät kuvatessa huomiotta.

++++++++++++++++++++++++++++

Kaikki työpaikan ongelmat pitää ratkaista työpaikalla. Verkkokirjoittaminen ei ole ongelmanratkaisukeino, se on mahdollisuus reflektioon ja itsensä kehittämiseen. En kritisoi yhtäkään niistä organisaatioista joissa olen työskennellyt enkä kirjoita yksittäisistä henkilöistä. Oletetut tunnistettavuudet ja linkit tosielämään ovat blurrauksen jälkeisiä sattumia.