Leppoistajan Lokikirja

Leppoistajan Lokikirja

Voiko firettäjä elää nykyhetkessä?

Kirjoitus sisältää mainoslinkin. Tunnistat sen *-merkistä.

Leppoistamisen ja kaikenlaisten downshiftaussuunnitelmien paradoksi on, että ne ovat helposti sittenkun-elämää. Huomio kiinnittyy vahvasti tulevaisuuteen: onnelliseen loppuun, joka saavutetaan vaikeuksien ja ponnistusten kautta.

Tulevaisuuden levollinen ja rauhallinen elämä mahdollistuu vain, jos nyt eletään sitä vastakohtaa, eli painetaan täysillä töitä ja kieltäydytään nautinnoista. Niin asia monesti tulkitaan.

En itse ajattele näin. Nautin nuukailustani enkä matkallani leppoisuuteen koe luopuvani mistään. Mutta silti minun on tunnustettava, että ikävöin tulevaisuuteen. Kaipaisin jo mahdottomasti sitä todellisuutta, jota aktiivisilla säästö- ja sijoitustoimilla tulevaisuuteeni rakennan.

Elämäntaito-Oppaat Ovat Surkimuksia Varten

Olen voimakkaasti vierastanut kaikenlaista self-help kirjallisuutta. Ylemmyydentuntoisesti olen ajatellut, että elämäntaito-oppaita lukevat vain keinottomat itseään etsijät, jotka tarvitsevat toisten ihmisten yksinkertaistettuja neuvoja. Elämänratkaisut pitäisi osata tehdä ihan itse ilman ohjekirjallisuuttakin. Joudun kuitenkin toteamaan, että on melko itseriittoista ajatella, ettei muiden ajatuksilla tai kokemuksilla olisi minulle mitään annettavaa. 

Äänikirjojen maailma on vienyt minut kuuntelemaan paljon sellaisia sisältöjä, joihin en olisi jaksanut lukemalla tarttua. Äänikirjat ovat seuranani pihatöissä, työmatkalla ja illalla unensaantia odotellessa. Oman perussääntöni mukaan päivisin pyrin sivistymään, iltaisin rentoutumaan.

Yksi ajatuksia herättävä opus, jota olen johkaantunut kuuntelemaan on Rachel Rodgersin kirja *We should all be millionaires.

Määrätietoisen Menestyjän Tarina

Rodgers on afroamerikkalainen, neljääkymppiä lähestyvä, vaatimattomista oloista oleva neljän lapsen äiti. Hän on juristi ja itsetehty miljonääri. Hänen kirjansa nimi kertoo teoksen keskeisen sisällön ja tavoitteen: jos hän, melko kehnoistakin oloista ponnistanut vähemmistön edustaja on onnistunut luomaan miljoonaomaisuuden, se onnistuu keneltä tahansa. Ajatus on provokatiivinen ja vahvasti yksinkertaistava, mutta otsikko kutsui silti kuuntelemaan.

Rodgersin maailmaan pääset tutustumaan tästä.  Jos olisin itse käynyt hänen yrityksensä kotisivuilla ensin, olisin varmasti kääntynyt pois jo ovelta. Rodgersin maailma on minulle vieraan tuntuinen ja ylikiillotettu. Mutta Bookbeatin kirja on silti hyvää kuunneltavaa jokanaisen lenkkipolulle. En ole lähdössä tekemään itsestäni miljonääriä enkä usko kuten Rodgers, että se on kaikille mahdollista. Rodgersin kirjaa suosittelen silti.

Kirjan mielestäni jokaiselle tarpeellinen sisältö käsittelee oman elämänasenteen ja uskomusten haastamista sekä omien mahdollisuuksien tunnistamista. Pidin monestakin Rodgersin ajatuksesta, mutta parhaiten minuun tällä hetkellä tarttui hänen teesinsä: be her now.

Be Her Now

Be her now ei oikein käänny suomeksi yhtä napakasti. Ohjeellaan hän tarkoittaa, että jokainen voi jo nyt elää siten, kuin tulevaisuudessa haluaa. Ei ihan kokonaan, mutta riittäviltä osin, jotta saa jo hyvää esimakua tavoitteistaan. 

Miljonääriksi aikovan ei suinkaan tulee ottaa velkaa ja alkaa tässä hetkessä elää yli varojensa. Nykyhetken toistaiseksi pienilläkin tuloilla voi kuitenkin suoda itselleen miljonäärin oloa ja tunnetta monella tapaa. Arkeensa voi tuoda pieniä luksusasioita: itsensä hemmottelua ja monenlaisia nautintoja, jotka luovat hyvää ja ylevääkin mieltä.  

Rodgers tarkoittaa, että jokaisesta tavoitellusta elämästä voi poimia maukkaitakin palasia omaan nykyiseen arkeensa. Esimerkiksi sairaan hienot miljonäärin deluxe- aamutossut tai superhienot kynnet. Jotain, joka kiinnittyy omaan ajatteluun siitä, millaista arki on sitten joskus kun omat tavoitteet on saavutettu. Tämä on minulle tässä hetkessä tärkeä opetus.

Millaista Elämää Ihan Konkreettisesti Tavoittelen? 

Tulen haastetuksi miettimään, mikä on elämänmuutokseni ydin. Mitä minulle ihan konkreettisesti tarkoittaa leppoistaminen: Sitten kun se tapahtuu, mitä tapahtuu? Miten minä voin tässä hetkessä olla se, joka haluan olla muutaman vuoden kuluttua?

Päädyn seuraavaan listaukseen:

  • Haluan elää mahdollisimman vapaana velvoitteista
  • Haluan, että minulla on kiireetön ja levollinen olo
  • Haluan havainnoida ja pohtia rauhassa ympäristöäni ja kirjoittaa siitä.
  • Haluan uppoutua projekteihini miettimättä aikarajoja
  • Haluan nähdä ja kokea erilaisia paikkoja ja todellisuuksia.

Kyllä, kaikki nuo asiat ovat huomattavasti enemmän mahdollisia, jos maanantaisin ei tarvitse rientää sorvin ääreen. Mutta mikään noista asioista ei ole mahdoton jo nyt, tänään. Toteankin, että blogini muuttaa jo toisen kerran suuntaa.

Blogini Aihe Vaihtuu Näköjään Taas

Alkujaan ajattelin blogini olevan kuvaus valmistautumistyöstäni vuoteen irti työelämästä ja sitten sapattivuoteni sisällöstä. Tämä tavoite kasvoi kesken suunnittelutyöni suurempiin mittasuhteisiin. Huomasin, että haluan paitsi sapattivuoden, myös kokonaan irti täysipäiväisestä työelämästä. Päädyin siis siihen, että kirjoitan prosessistani mahdollisimman pitkälle vietyyn ansiotyöstä irrottautumiseen.

Tavoitteeni ei olekaan määräaikainen projekti vaan loppuelämäni pituinen hanke. Nyt huomaan, ettei leppoistamisessa ole lainkaan kyse tulevan elämänmuutoksen valmistelusta, ei hetkellisen eikä pysyvän.

 Saman tien eikä sitten joskus

Huomaan, että voin opetella näkemään mahdollisuuteni elää jo nyt, tänään, kuten haluan.  Töissä käynnistä huolimatta voin olla monella tapaa vapaa. Arkeni on täynnä mahdollisuuksia ja ikkunoita toivottuun.

Jään miettimään, miten voin olla maksimaalinen leppoistaja nykyisessä työarjessanikin, ennen kuin varsinaisesti luovun ansiotyöstä. Tavoite ei tarkemmalla ajattelulla ole vaikea, itse asiassa oivallukseni vaikuttaa kiusallisen yksinkertaiselta. Varsinkin jos osaan itse pitää rajani, eli antaa työlle vain vajaat 40 tuntia viikostani.

Be her now tarkoittaa minulle nyt oman ajattelun ja asennoitumisen harjoittelua ja toimintani muutosta:

  • Pidän itselläni jokaisessa päivässä väljän aikataulun. Olen itse vastuussa kalenteristani.
  • En omalla toiminnallani tai ajatuksillani luo itselleni kiirettä.
  • Lähden ja valmistaudun kiireettä, on aikomukseni sitten mikä hyvänsä.
  • Käytän ilta-aikani itselleni tärkeiden asioiden parissa enkä jää retkumaan telkkarin ääreen tai sohvalle puhelin kourassa.
  • Käytän lomia alkupaloina. Jos kerran haluan vapautta seikkailla, niin onhan minulla sitä jo nyt, viikkotolkulla vuodessa.

Kuuntele kokeeksi vähän *Rachelia ja mieti mikä sinussa liikahtaa. Kuka sinä haluaisit tulevaisuudessa olla ja miten voisitkin olla se tyyppi jo tänään?

++++++++++++++++++++++++++++

Olen 46v hoitoalan esihenkilö. Kirjoitan matkastani irti työelämästä säästäväisen elämäntyylin ja sijoitusharrastuksen avulla. Leppoistajamatkastani pääset parhaiten kärryille lukemalla postauksiani aikajärjestyksessä. Kirjoitan täsmentyvistä suunnitelmistani, omavaraistelen, pohdin työelämää ja yritän opetella ottamaan rennosti.

Jätä kommentti