Leppoistajan Lokikirja

Leppoistajan Lokikirja

Mikä on riittävä kuukausibudjetti?

Tässä kirjoituksessa koitan päästä riittävän varmaan laskelmaan siitä, paljonko tarvitsen rahaa elääkseni.  Millaiseen menotasoon minun tulee osata varautua tavoitellessani elämää ilman säännöllistä kuukausipalkkaa?

Asumisen Kulut

Kotitaloudessani on kahdet vakituiset tulot, mutta meillä on (erityisesti minun toiveestani) tarkasti omat rahat ja omat menot. Minä omistan meidän kaupunkiasuntomme ja maksan kaikki sen menot. Puolisoni omistaa kesämökkimme ja huolehtii kaikista sen kuluista. Asumisen kuluja minulla ovat hoitovastike, sähkölasku, kotivakuutus ja autopaikan vuokra.

Minulla on vielä asuntolainaa, jota en laskelmissani laske pakollisiksi menoikseni, sillä suunnitelmissani on irrottautua työelämästä sitten, kun asuntovelkani on maksettu.  

Liikkumisen Kulut

Auto on puolisoni, ei siis meidän. Omasta autostani luovuin monestakin syystä: ilmasto- terveys- ja taloudellisuustekona. Olen ollut tähän ratkaisuun todella tyytyväinen ja säästänyt rutkasti rahaa. On suorastaan naurettavaa laskeskella auton vuosikulujen (ja hankintamenon) suhdetta TKL:n bussikorttien hintoihin.

Yksin matkatessa bussi on nykyisin aina autoa halvempi kulkuneuvo, vaikka laskisi kuluiksi pelkät polttoainemenot. Pyöräilen paljon ja käytän Tampereen oivallista joukkoliikennettä. Lisäksi kävelen. Ajoittain lainaan viikonloppulomille mieheni autoa. Korvaan sen hänelle erikseen ja ”auton vuokra” on tuolloin osa lomabudjettiani.

Terve Ja Taitava Elää Halvalla

Ymmärrän olevani onnekas: säännölliset lääkekuluni ovat 6 € kuukaudessa syövän jälkimaininkien hoitoon. Se onkin ainut vaivani, enkä tarvitse hoitoa tai hoitotarvikkeita. Silmälasini ovat aina ehdottomasti optikon halvinta, alle satasen mallistoa ja pärjään niillä hyvin. Minulla ei siis ole kuluja, joita toisilla henkilöillä on useita satasia kuukaudessa.

Bookbeat on unilääkkeeni, siksi lasken sen välttämättömiin menoihin, vaikka usein kuukausikuluja rajoittamaan ehdotetaan juuri erilaisten suoratoistopalveluiden yms. katkaisua. Äänikirjat ovat osa hyvinvointiani ja sitä paitsi todella suuri nautinto mielestäni hyvin pienellä rahalla.

Osaan ommella, parsia ja paikata. Erilaiset taidot liittyen tekstiilihuoltoon säästävät vuosittain suuren summan rahaa.

Ruokakulut

Meillä on mieheni kanssa yhteinen luottokortti, jolla maksetaan vain ruokakaupassa ja ravintolassa. Muodostuva kuukausittainen lasku on siis pelkästään syömiseen (ja juomiseen) käyttämämme summa. Jos emme käy ulkona, eikä meillä ole vieraita, kuukausittainen ruokalaskumme on noin 140€/hlö. Syömme paljon suoraan metsästä, järveltä ja kasvatuslaatikoista, siinä pienen budjettimme perusta.

Vähällä On Hyvä

Puritaanisuus liittyy arvomaailmaani. Oudoksun ehostamisen ja kosmetiikan maailmaa monestakin syystä. Ainoa meikkituotteeni on maitokaupan ripsiväri. Mitään muuta kosmetiikkaa en käytä ja kaikki puhtauteen ja ihonhoitoon liittyvä löytyy minulle Prisman hyllystä. Kampaajalla käyn noin kaksi kertaa vuodessa. Wellness-palvelut koen itselleni vieraaksi.

Rahaa Muuhunkin Kuin Elämiseen

Työelämästä irrottautuminen on lahja itselleni, aikaa kaikkia projektejani varten. En halua pelkästään nuukailla vaan haluan ostaa lankoja, kankaita tai taimia tai hypätä surutta Onnibussiin ja matkata minne haluan.

Tästä syystä joka kuukausi saa 200€ käyttää hyvän mielen asioihin. Veikkaan että konserttiliput ovat yksi kulutushyödyke, joihin panostan. Ja niitähän saa joutilas hyvinkin edullisesti, kun tietää minne hakeutua.

Luonnos Kuukausibudjetiksi 

Asuminen: vastike, vesi ja autopaikka 360€
sähkö30€
äänikirjapalvelu20€
puhelin20€
koti- ja matkavakuutus30€
bussikortti50€
ruokaan200€
vaatetus70€
terveydenhoito20€
reissu- ja projektirahaa200€
yhteensä, kk1000€

Elääkseni tarvitsen siis käteen tuhat euroa kuukaudessa. Laskelmassa on ylimitoitettuja osuuksia, kuten esimerkiksi vaatebudjetti. Kirjoitan erikseen myöhemmin laajemmin ajatuksistani kohtuullisista pienen rahan vaatehankinnoista.

Lisäksi pyöräilen paljon, joten en tarvitse bussikorttia joka kuukausi. Sähkölaskua ei tule aivan joka kuukausi, vaan vuodessa tulee neljä kulu- ja neljä siirtolaskua, kaikki tuota kolmen kympin luokkaa. Joten siitäkin jää vararahaa.

Koska tonnin kuukausibudjettini on laskettu lähes jokaisen menoerän kohdalta yläkanttiin, jättää budjettini liikkumavaraa kodin hankintoihin tai siihen jokaisessa taloudellisia puskureita käsittelevässä kirjoituksessa mainittuun hajoavaan pesukoneeseen.

Vuoden 2021 kuukausittaiset pakolliset kuluni ovat tammi- elokuun ajalta 830 euroa kuussa. Summassa on kuukausittaista vaihtelua sillä esim. vakuutuslasku tulee vain kerran vuodessa. Tästä syystä lasken menojen kumulatiivista keskiarvoa, ja loppuvuoden laskut nostavat kuukausikulujen keskiarvon noin 900 euroon. Tuohon summaan sisältyy projektiostoksia, esimerkiksi uusi tietokone, kodin bokashi-välineet, villalankoja ja parvekkeen kohennusta istutustoimia varten.

Säästeliäisyys On Nautinnollista

Joku ehkä tästä kaikesta kauhistuu: kamalaa kituuttamista ja pennin venyttämistä! Vähällä eläminen on minulle vapaaehtoista ja mieluinen valinta. En halua sokeroida kenenkään rahavaikeuksia tai taloushuolia ja väittää, että omat valintani tai laskelmani olisivat kaikille sopivia tai yleispäteviä. Minulle tämä sopii ja minä nautin elämisestä juuri näin. 

Vähällä rahalla pärjääminen tuottaa minulle merkillistä mielihyvää, en aivan osaa sanoa miksi. Siksi en ajattele, että joutuisin hyvin tarkkaan menoni laskiessani luopumaan mistään. Jos vielä onnistun jostain nipistämään, olen vain tyytyväisempi.

Erilaisia raja-arvoja ja laskelmia välttämättömistä menoista ja tarvittavasta tulotasosta on paljon. Huomaan jälleen ajautuvani uuden rakkauteni Marttojen sivuille. Sieltä on luettavissa perusteellinen tutkimus siitä, mitä erilaiset perhekunnat kohtuullisen elintason ylläpitääkseen tarvitsisivat rahaa. Sieltä voit käydä lukemassa Mitä eläminen maksaa? 

Oma elämäni maksaa näköjään tonnin kuussa. Summa ei muodostu vertailemalla muihin tai rahaa tuskallisesti venyttämällä. Se on oma, mukavan ja itselle sopivan elämän laskelma. Tästä muodostuu nyt konkreettinen pohja tulevaisuuden talouteni laskelmille, joista enemmän jatkossa.

***************

Olen 46v hoitoalan esimies. Kirjoitan matkastani irti työelämästä säästäväisen elämäntyylin ja sijoitusharrastuksen avulla. Pääset parhaiten kärryille lukemalla postauksiani aikajärjestyksessä. Kirjoitan täsmentyvistä suunnitelmistani, vaikeilen ja viisastelen. Koitan omavaraistella, pohtia työelämää ja opettelen ottamaan rennosti.

2 kommenttia artikkeliin ”Mikä on riittävä kuukausibudjetti?”

  1. Hei, osuinpas nyt todella kiinnostavaan blogiin, ehdin lukemaan hiukan pintaraapaisuna, koitan löytää aikajanaa kirjoituksiin, pääsisin paremmin jyvälle. Kuinka kauan olet kirjoittanut tätä blogia? Todella helppo samaistua moniin juttuihin, minimalistiseen elämään myös vapaaehtosesti pyrkivänä, 50+ äitinä ja mummina.
    Olen jo vähentänyt työtunteja, tarkoituksena elää vahvasti tässä hetkessä, jatkossa puolittaa työtunnit pysyvästi sijoitusten turvin.
    Jatkan mielenkiinnolla blogiisi tutustumista 😉
    -Yst. Aini

    Vastaa
    • Hei, kiitos palautteestasi. Aloin itsekseni harjoitella blogimuotoista kirjoittamista syksyllä 2020 ja uskaltauduin verkkoon heinäkuussa 2021. Blogi on siis 5kk vanha ja vauvaiässä vasta. Huomasin itsekin, että jutuistani on vähän hankala päästä jyvälle, ja kokosinkin projektini (ja ajatteluni) käännekohdat ”kuka olen?” – sivun alalaitaan. Siellä on neljä linkkiä teksteihin, joissa olen itse oivaltanut polussani jotain erityistä. Muut postaukset ovat taipaleeni oheismateriaalia, matkalla syntyneitä oivalluksia ja oman ajattelun kirkastamisyrityksiä. Julkaisen uuden tekstin toistaiseksi aina maanantai-aamuisin. Kivaa marraskuista lauantaita Sinulle.

      Vastaa

Jätä kommentti