Elänkö Niin Että Voin Tyytyväisenä Kuolla?

Vietin juuri 46-vuotissyntymäpäivääni. Perinteisesti olen halunnut olla syntymäpäivänäni vuosilomalla. Loma on  minulle aina aikaa, jolloin inventoin elämääni. Onko kaikki hyvin, mitä minulle omassa elämässäni kuuluu? Tänään loma on lopussa ja on johtopäätösten aika.

Erityisen tarkkaavaisena elämäni laadun suhteen minut pitää tietoisuus siitä, että saan ”tehokasta peliaikaa” tällä hetkellä vain puoli vuotta kerrallaan. Sairastin syöpää vuosina 2017-2018 ja gradus III- luokan tauti on hanakka uusimaan. Kutsu syöpäkontrolliin on myöhässä ja huoli omasta terveydestä herättää taas pohtimaan, mitä oikein elämältäni haluan. Elänkö niin, että voin tyytyväisenä kuolla?

Laadukasta Keski-Ikäisen Arkea

Lapset ovat jo maailmalla ja arkeni koostuu työstä, harrastuksista, parisuhdeajasta ja ystävistä. Suurimman osan arjestani toki vie työ, joka on minulle valtavan rakas. Jo pelkkä ansiotyöhön palaaminen sairastamisen jälkeen oli minulle lahja, ja saamani tehtävän koen kunnianosoitukseksi. Sairastumiseni aikoihin olin juuri vaihtamassa työpaikkaa, joten samalla kuin sairastuin, putosin työelämän ulkopuolelle.

Uusi työni sairastumisen jälkeen on ollut haaste ja mahdollisuus. Olen oppinut aivan valtavasti, mutta olen myös ollut kovilla. Työpaineet, epävarmuus ja se kuuluisa muutosvastarinta ovat vieneet monen monta tuntia unta mukanaan ja aika-ajoin varjostaneet myös vapaa-aikaani.

Työni on minulle yhden unelman täyttymys. Monien opiskeluvuosien ja erilaisten työtehtävien jälkeen olen juuri siellä, minne halusinkin. Yhtään ylemmäs tai edemmäs en enää halua kavuta. Vaikka työni on minulle hyvin arvokas asia monella tapaa, palaan yhä uudelleen miettimään sitä, mitä tavoittelen ja mistä unelmoin.

Huomaan päätyväni siihen, että ajatus sapattivuodesta on se mitä eniten haluan. En uusia opintoja, työtilaisuuksia, uutta vähän upgreidattua kotia tai hienoja ulkomaanmatkoja.

Unelma Joutilaisuudesta 

Haluan olla rauhassa, itsekseni ja tehdä mitä mieleen juolahtaa, toteuttaen ikuisia käsityö- ja muita projektejani. Olen puhunut joutilaisuuden haaveestani enemmän tai vähemmän tosissani kausittain, aina kun työasiat ovat painaneet liikaa. Ukkokultani muistuttaa minua aina, että kestäisin haavettani vain hetken, kunnes kyllästyisin.

Olen toista mieltä. En tokikaan kuvittele laiskottelevani, mutta kaipaan joutilaisuutta, kellotonta ja paineetonta elämää ja aikaa harrastaa, uppoutua.

Samanlaisessa vaiheessa aika moni ikäiseni varmasti ruokkii vapauden kaipuutaan lähtemällä vuorotteluvapaalle. Koen, ettei se monestakaan syystä ole itselleni hyvä vaihtoehto. Olen tehtävissä, josta ei oteta välivuotta. Tehtävässäni joko ollaan tai ei olla ja jos haluaa pois, on viestikapula annettava pysyvästi seuraavalle.

Koen, että työni on projekti, joka on vielä kesken. Olen päässyt vastuutehtäviin ja olen saanut koota ympärilleni ihmisiä, jotka tarvitsevat vielä vakioidut olosuhteet toimintansa juurruttamiseen, olen sen heille velkaa.

Esimieheni ovat tukeneet minua vahvasti enkä halua pettää heidän luottamustaan. Heidän kuuluu saada luopua vastuutehtävistään ennen minua ilman, että he joutuvat käyttämään aikaansa uuden henkilön etsimiseen ja perehdyttämiseen. Uuden vastuuhenkilön valinta on heidän seuraajiensa tehtävä.

Ja vaikka en ajattelisikaan organisaatiotani, ajattelen itseäni. Koen, etten voi olla rauhassa jouten, jos tiedän palaavani samaan tehtävään ja tilanteeseen sapattivuoteni päätyttyä. Ymmärrän että joku toinen voi ajatella päinvastoin: miten pystyy rentoutumaan, jos on ilman työpaikkaa? Luotan kuitenkin, että asiat aina järjestyvät ja tämä ratkaisu on minulle luontevin tapa toimia.

Annan Itselleni Lahjaksi Vuoden Ilman Työtä

Siispä lupaan nyt itselleni, että alan valmistautua vuoteen ilman työtä. 50-vuotissyntymäpäivääni on neljä vuotta. Se tuntuu nyt sopivalta maamerkiltä. Siihen mennessä tulen olleeksi nykyisessä tehtävässäni reilut kuusi vuotta, joka tuntuu minusta riittävältä ajalta sitoutua.

Lisäksi ehdin tuohon määräaikaan mennessä maksaa pois asuntolainani, jos suunnittelen itselleni napakan maksuaikataulun ja ehdin taloudellisesti muutenkin varautua.

Olen syntynyt lokakuussa ja ajattelen että kaikkien kannalta loogisinta olisi, jos organisaationi aloittaisi uuden esimiehen kanssa kalenterivuoden alusta. Päätän siis, että olen työssä vuoden 2024 loppuun, jos luoja minulle työvuosia ja terveyttä suo. Alan valmistautua tämä päivämäärä mielessäni. Ja alan kirjoittaa projektistani.

Olen kirjoittanut aina kun elämässäni on tapahtunut jotain tärkeää ja erityistä. Kirjoittaminen on tapa reflektoida ja kirkastaa asioita. Sapatistani haluan kirjoittaa, sillä jollain lailla koen, että kirjoittaminen on paras tapa varmistaa, että saan ratkaisustani kaiken ilon irti: ettei mitään jää huomaamatta.

Kirjoittaminen on myös tapaa pitää unelmaani hereillä ja olemassa. Jaksan haasteellisessa työssä paremmin, kun tiedän että projektilla on päätöspäivämäärä.

Tavoitteekseni otan siis vuoden 2025 ilman säännöllisiä töitä tai työn hakua. Olen jo pitkään haaveillut lomareissua pidemmistä matkoista, haluaisin viettää aikaa rauhassa ja askeettisissa olosuhteissa. Toivoisin voivani tehdä vapaaehtoistyötä ulkomailla. Haluan toimia aktiivisesti seurakunnassa ja toteuttaa kaikki mahdolliset käsityö- ja viljelyprojektit. Ehkä olen apuna lapsilleni tai vanhemmilleni, kuka tietää.

Tutkimusmatka Työelämän Irtolaiseksi Houkuttaa

Sapattivuoteni aikana haluaisin myös kokeilla keikkatöitä. Pitkäaikainen unelmani, Prisman hyllyttäjänä toimiminen, on jo monen tiedossa. Haaveilen työstä ilman esimiesvastuuta. Unelmoin tehtävistä, jossa näen viiveettä kätteni jäljen. Ja minusta olisi ihanaa olla työyhteisön ulkokehällä, irti erilaisista jännitteistä ja työyhteisödramatiikasta, joka on ollut minulle se kuluttavin asia jo monet vuodet. Voi olla, että haaveeni on lapsellinen, mutta kokeiltavahan se on.

Lupaan itselleni elää kokonaisen kalenterivuoden murehtimatta töistä. Keskityn vuoden ajan elämiseen ja rentoutumiseen. Työhön palaamisen suunnittelussa aktivoidun vasta sapattini jälkeen, vuoden 2026 alussa. Näin varmistan, etten ehdi pilata pitkään odottamaani vuotta ”lipsahtamalla” takaisin työelämään. 

Hyvä minä! Päätös on nyt tehty, vaikeampiakin asioita olen elämässäni läpi vienyt. Jännittää ja kutkuttaa, mutta nyt vaan rauhassa askel askelelta kohti määränpäätä: leppoistajan arkea.